Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry

auringonkukkapelto.jpg

Avoimen tiedon tuotanto


Veivattava tietokone

MIT Media Lab's $100 Laptop for Third World Children by Ryan Schultz

Tulevaisuuden yhteisen kulttuurimme perustan rakentaa kopiosuojasta vapaa tieto, jota saa muokata, kopioida ja yhdistellä vapaasti. Valtion on vapautettava tuottamansa tieto lähtökohtaisesti. Yhdysvalloissa liittovaltion työntekijät eivät saa tekijänsuojaa töissä tuottamalleen tiedolle. Tämän vuoksi esimerkiksi Wikipedian kuvamateriaalista merkittävä osa tulee Yhdysvaltain hallinnosta. Suomessa on siirryttävä samaan käytäntöön.

Taiteilija-apurahoja jaettaessa tuotetun taiteen avoimuus ja uudelleenkäytettävyys on oltava yksi kriteeri tuettavien taiteilijoiden valinnassa.

Yleisradiosta tehtävänkuvaa on laajennettava yleiseen tiedon tuotantoon. Mahdollisimman suuri osa Ylen omasta tuotannosta on saatava avoimien lisenssien alle. Koska yhteinen kulttuurimme on kaikkien asia, Ylen rahoitus on toteutettava tavalla, jossa rikkaampi maksaa enemmän kuin köyhempi. Tämä on sosiaalisesti oikeudenmukaista.

Tiedon avoimuus on tärkeää kulttuurin luonnissa. Vapaata tietoa voi yhdistää yllättävästi. Esimerkiksi Ylen uutisten esteettömyyttä voi lisätä se, että tietoa voivat käsitellä ja siirtää muutkin toimijat kuin Ylen työntekijät.

EDELLINEN: Koulutus, esteettömyys ja digitaaliset kuilut | Sisällysluettelo | SEURAAVA: Perusinfrastruktuuri