Moraalisuus sitoo meitä yhteen, mutta se tekee meidät myös sokeiksi todellisuudelle, sanoo moraalipsykologi Jonathan Haidt. Hänen mukaansa hahmotamme maailmaa usein mustavalkoisesti, hyvän ja pahan taisteluna, jolloin tulemme sokeiksi vastapuolen argumenteille. Tällä voi olla vakavia yhteiskunnallisia seurauksia.

Vihreissä on korostettu paras argumentti voittakoon -periaatetta tärkeänä tavoitteena, mutta Haidtin mukaan harvoin todella toimimme sen mukaisesti. Hänen mukaansa emme punnitse objektiivisesti parhaita argumentteja kohdatessamme moraalisen ongelman, vaan muodostamme mielipiteemme intuition perusteella ja järkeilemme perustelut sen mukaisesti. Olemme siis ensin jotain mieltä ja vasta sitten mietimme, miten sitä voisi perustella. Ja koska Internetistä voi löytää perustelut melkein mille tahansa mielipiteelle ja jos vielä vietämme paljon aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa, kupla on valmis.

Ratkaisu tähän kuplaan on yksinkertaisesti avoin keskustelu erilaisten ihmisten kesken. Vaikka emme itse huomaisikaan omaa sokeuttamme, vastapuoli osoittaa sen meille kyllä mielellään. Yhteiskunnan kannalta on haitallista, jopa vaarallista, jos emme kuitenkaan osaa kuunnella heitä.

Amerikassa polarisaatio politiikassa on lisääntynyt valtavasti toisen maailmansodan jälkeen. Ihmiset arvioivat eri puoluetta äänestävät huomattavasti vähemmän miellyttäviksi nykyisin kuin vielä puoli vuosisataa sitten. Vastapuolta ei enää kuunnella ja kompromisseja ei tehdä kuten aikaisemmin. Demonisoimalla vastapuolen voimme ohittaa heidän argumenttinsa liian helposti. Paholaisen kanssa ei tehdä kompromisseja.

Jussi Halla-aho sanoi eräässä keskustelutilaisuudessa, että tuskin kukaan tahallaan yrittää tehdä maailmasta huonompaa paikkaa. Hän lienee oikeassa. Niin kokoomuslaiset, vihreät kuin perussuomalaisetkin pyrkivät rakentamaan parempaa yhteiskuntaa. Kuuntelemalla toisiamme pääsemme todennäköisemmin parempaan lopputulokseen. Välillä joudumme kuitenkin myöntämään kipeästi, että olimme sokeita.

Meidän tulisi miettiä, ovatko kantamme esimerkiksi ydinvoiman, talouskasvun, maahanmuuton, luomun tai geenimanipuloinnin suhteen seurausta perustelemattomasta intuitiivisesta asenteesta vai ovatko ne todellakin älyllisesti tukevalla pohjalla. Olemmeko kuulleet ja vastanneet vastapuolen huuteluun vai vain ohittaneet sen merkityksettömänä?

Petra Kosonen
logiikkapoliisi.fi/

Suuntasin kotiin erään baari-illan jälkeen. Matkalla pistäydyin pikaruokalaan. Siinä väsyneenä ranskalaisia nakertaessani pöytääni istuutui vanhempi mies.

– Asutko lähellä? äijä kysyi. – Päästätkö rappuun yöksi?

En ymmärtänyt, miksi ihmeessä kukaan haluaisi keskellä yötä vieraaseen rappuun. Lopulta tajusin: mikäli ei voi mennä minnekään muualle, on rappukäytävä katua parempi nukkumapaikka koleassa kevätyössä.

Suomen perustuslain 19 § koskee sosiaaliturvaa perusoikeutena, ja siinä todetaan, että “julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä”. Tilasto vuodelta 2011 kuitenkin kertoo, että Suomessa oli silloin asunnottomia yli 7600. Siis yli seitsemäntuhatta kuusisataa ihmistä ilman vakituista kotia.

Asunnottomuus on maassamme keskittynyt lähinnä suuriin kaupunkeihin. Asunnottomista suuri osa on syrjäytyneitä miehiä, mutta joukossa on yhä enemmän naisia, nuoria ja maahanmuuttajia.

Syitä tähän on monia. Osa niistä on rakenteellisia: esimerkiksi pääkaupunkiseudulla vuokra-asuntojen hinnat ovat karanneet taivaisiin ja tarjontaa on vähän. Toisaalta monella asunnottomalla on taustallaan sosiaalisia ongelmia kuten mielenterveys- ja päihdeongelmia.

Lue loppuun →

YK:ssa on meneillään tärkein prosessi sitten vuosituhannen alun. Etkö tiedä, mistä on kyse? Ei hätää, ei tiedä moni muukaan.

Kyse on uusista globaaleista kehitystavoitteista, joilla on tarkoitus vähentää köyhyyttä ja edistää kestävää kehitystä. YK:ssa ollaan kovalla tohinalla muotoilemassa tätä ”post-2015 –tavoitteiksi” tai ”kestävän kehityksen tavoitteiksi” nimettyä agendaa, joka pitäisi saada valmiiksi ennen vuonna 2000 hyväksyttyjen vuosituhattavoitteiden takarajaa vuonna 2015.

Mediassa prosessi on kuitenkin loistanut poissaolollaan, kenties siksi, että tavoitteiden on katsottu koskevan etupäässä kehitysmaita. Tämän näkemyksen mukaan rikkailla mailla ei YK-diplomaatteja lukuun ottamatta olisi juurikaan syytä kiinnostua asiasta. Nehän ovat jo kehittyneitä!

Vuosituhattavoitteiden kohdalla näin epäilemättä olikin. Kahdeksasta tavoitteesta seitsemän koski etupäässä kehitysmaita ja vain yksi, globaalin kehityskumppanuuden rakentaminen, sivusi myös teollisuusmaita. Asiasta kannattaisi kuitenkin kiinnostua. Menossa on ei enempää eikä vähempää kuin globaalin kehitysparadigman muutos. Lue loppuun →

Viikon uutisankka kertoi, että EU-direktiivin myötä hallitus on sallimassa löytöeläinten käyttämisen koe-eläiminä. Perheeltään karannut Puppe saattaisi siis päätyä tiedemiesten kirurginveitsien ja lääkeruiskujen alle.

Keittoa hämmensi Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen kannanotto, joka tuomitsi lakiehdotuksen. Puheenjohtaja Hannele Luukkaisen mielestä laki olisi “suuri paluu pimeille vuosikymmenille”. Pelko on, että laboratorioihin päätyisi eläimiä mistä sattuu – myös laittomilta kasvattajilta ja trokareilta.

Todellisuudessa laki mahdollistaisi löytöeläinten käyttämisen lähinnä poikkeustapauksissa – tutkittaessa jotain leimallisesti löytöeläimiä koskevaa. Esimerkiksi raivotaudin leviämisen estämiseksi tehtävät tutkimukset tähtäävät Luukkaisen ja kumppaneiden hellanterttujen suojelemiseen eivät näiden hyödyntämiseen. Päätöksen siitä, saako löytöeläintä käyttää, tekisi riippumaton eläinkoelautakunta. Löytöeläimiä ei käytetä, jos voidaan käyttää koe-eläimiksi kasvatettuja eläimiä.

Lue loppuun →

On aivan tavallinen tiistai-iltapäivä Khashin kaupungissa Iranissa, kun maa alkaa vavahdella.

Minuutteja myöhemmin rakennukset tärisevät Persianlahden kaupungeissa. Pilvenpiirtäjiä evakuoidaan. Intian Delhissä, tuhannenviidensadan kilometrin päässä Khashista, televisioyhtiön tilat vapisevat minuutin ajan. Kyliä luhistuu Iranissa ja Pakistanissa.

Tuntien päästä kaaos hälvenee, ja vahingot paljastuvat.

Maanjäristys, joka  sattui Iranin rutiköyhään Sīstān ja Balūchestānin provinssiin,  oli voimakkuudeltaan 7,8 richteriä. Se vei  69 iranilaisen ja pakistanilaisen hengen ja haavoitti satoja. Tuhansia koteja tuhoutui. Oli tapahtunut henkisesti ja taloudellisesti valtava katastrofi.

Ainakin teoriassa.

Toiveet siitä, että katastrofin kohdanneet ihmiset olisivat saaneet läntisen maailman huomion, esti päivää aiempi suru-uutinen: Bostonin pommi-isku. Maraton-juoksun keskellä räjäytetyt painekattilapommit tappoivat kolme ihmistä ja haavoittivat yli sataa.

Lue loppuun →