Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry

banneri.jpg

Eduskunta petti ympäristön, opiskelijat ja kehitysmaat

20.01.2004

Joulukuussa hyväksytty valtion talousarvio vuodelle 2004 oli pettymys monella tapaa. Jos sen sisältämää viestiä vertaa vaalikamppailun aikaiseen lupausten ja puheiden sävyyn, on yhtäläisyyksiä vaikea löytää.

Etelä-Suomen metsienhoitoon ja metsien monimuotoisuuden turvaaminen olisi edellyttänyt noin 15 miljoonan euron rahoitusta, valtion talousarviossa tähän työhön kohdennettiin vain 5,6 miljoonaa. Metsien monimuotoisuuden palauttaminen on paljon vaikeampaa ja kalliimpaa kuin sen suojeleminen, sillä monia lajeja saatetaan menettää kokonaan, ellei suojelua aloiteta ajoissa. Metsäluonnon köyhdyttämisen on loputtava ja luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi on osoitettava resursseja. Nyt, kun vielä on vanhoja metsiä suojeltaviksi, on aika toimia.

Opiskelijoille valtion talousarvio on lähes yhtä synkkää luettavaa kuin luonnonarvoillekin. Vaalikamppailun aikana puheet olivat kuin huutokaupassa, kaikki puolueet lupasivat kohennusta opiskelijoiden toimeentuloon ja muistivat mainita koulutuksen merkityksen yhteiskunnalle. Kauniista lupauksista ja puheista huolimatta vain yksi hallituspuolueiden kansanedustajista piti lupauksensa ja äänesti opiskelijajärjestöjen tavoitteen puolesta. Näin siitäkin huolimatta, että opetusministeri Karpelan asettama selvitysmies Kurri esitti edellä mainittua korotusta ja Janina Anderssonin asiaa koskeneen lakialoitteen olivat allekirjoittaneet useat hallituspuolueidenkin kansanedustajat.

Eduskunta siunasi hallituksen päätöksen siirtää kehitysyhteistyömäärärahan nostamisen 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta seuraajalleen. Vaikeaa on löytää kansanedustajaa, joka kiistäisi 0,7 prosentin tavoitteen tärkeyden. Jotta 0,7 prosentin tavoite saavutettaisiin, tulisi määrärahaa korottaa lähes sadalla miljoonalla eurolla joka vuosi vuoteen 2010 asti. Nyt eduskunta on päätynyt korottamaan sitä vain 38,7 miljoonalla vuonna 2004. Vanhasen hallituksen seuraajalle jää tällä menolla kolme vuotta aikaa määrärahan korottamiseen 0,44 prosentista 0,7 prosenttiin.

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto on erittäin pettynyt hallitukseen ja eduskuntaan. Erityisesti hallituspuolueiden toiminta saa ala-arvoisen arvosanan. Miten voi olla varaa alentaa alkoholiverotusta ja viedä läpi mittavia veronalennuksia, jos hallituspuolueidenkin keskeisiksi näkemiin kehittämistoimenpiteisiin ei ole varaa?


Lisätietoja:

Puheenjohtaja Mari Puoskari, puh. 050 537 2595, s-posti mari.puoskari [ät] vihrealiitto.fi
Pääsihteeri Ville Tuominen, s-posti ville.tuominen [ät] vihrealiitto.fi