Vihreät nuoret ja opiskelijat haastavat pohtimaan onnellisuutta
24.10.2011
Tiedote
24.10.2011
Vihreät nuoret ja opiskelijat haastavat pohtimaan onnellisuutta
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO haastaa pohtimaan
onnellisuuden ja politiikan suhdetta erilaisista näkökulmista 24.10.2011
aukeavalla Onnellinen yhteiskunta -teemasivustolla.
Kampanjan tarkoitus ei ole antaa valmiita vastauksia, vaan olla foorumi
onnellisuuspolitiikasta keskustelemiselle - mikä on
onnellisuuspolitiikan merkitys, tarve ja keinot.
- Onnellisuus on vaikeasti määriteltävä ja hyvin henkilökohtainen
kokemus. Politiikan tarkoitus ei ole määritellä sitä, mikä tekee ihmiset
onnelliseksi. Voisi kuitenkin ajatella, että politiikalla luodaan
onnellisuuden edellytyksiä, sanoo ViNOn puheenjohtaja Paloma Hannonen.
- Myös taloudellisesti epävarmoina aikoina on osattava puhua muustakin
kuin viennin kasvusta tai bruttokansantuotteesta. Järjestelmä ei voi
olla olemassa järjestelmää itseään varten, vaan ihmisiä varten,jatkaa
ViNOn puheenjohtaja Inka Venetvaara.
Kampanjan nettisivut koostuvat kolmesta osiosta: Seinästä,
Suositteluista ja Puinnista. Seinälle kävijät saavat kirjoittaa omia
ajatuksiaan onnellisesta yhteiskunnasta. Suosittelemme –osiosta löytyy
erilaisten toimijoiden henkilökohtaisia suosituksia onnellisuuteen
liittyvistä linkeistä ja sitaateista niin tieteen, taiteen kuin
politiikankin kentiltä. Puinnissa erilaiset onnellisuuteen ja
hyvinvointiin perehtyneet henkilöt keskustelevat ja väittelevät
kuukausittain vaihtuvista aiheista.
Ensimmäinen puitava aihe on onnellisuuspolitiikan mahdollisuudet ja
rajat, ja keskustelun avaajana toimii tiedetoimittaja ja tietokirjailija
Marko Hamilo.
Kaikkiin sivuston toimintoihin voi osallistua kommentoimalla omalla
nimellään tai nimimerkillä.
Sivusto aukeaa maanantaina 24.10.2011 osoitteessa
www.onnellinenyhteiskunta.fi.
Lisätietoja:
Laura Karjalainen, ViNOn Onnellinen yhteiskunta -työryhmän
puheenjohtaja, 041 504 1824