ViNOn puheenjohtajat: Opettajan pitää uskaltaa sanoa homo
08.09.2010
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtajat vaativat, ettei seksuaalivähemmistöistä keskusteleminen koulun seksuaalivalistuksessa saa riippua pelkästään opettajasta.
Yle uutisoi 7.9.2010, ettei koulun terveystiedontunneilla aina keskustella seksuaalivähemmistöistä. Silloinkin kun asiaa sivutaan, on seksuaalivähemmistöt ikään kuin ulkopuolinen ryhmä, jota ei koulumaailmassa tapaa. Myös Setan (Seksuaalinen tasavertaisuus ry) vierailuja on peruttu kouluissa vanhempien ja opettajien vastustuksen takia.
- Harmillisen usein nykyperuskoululainen törmää termiin “homo” lähinnä välitunnilla pilkkahuutona. Tunneilla on kerrottava suoraan homoudesta eikä seksuaalivalistuksen sisällöltään pidä olla pelkästään opettajasta kiinni. Esimerkiksi Setan vierailut tarjovat mainion tavan avata koulujen keskustelua ihmisten moninaisuudesta, sanoo ViNOn puheenjohtaja Heikki Sairanen.
On arvioitu, että homoseksuaaleja olisi väestöstä noin kuusi prosenttia. Näin ollen useimmalla koululuokalla on joku, joka tuntee olevansa homo. Raja seksuaalisuuden määrittelemisessä ei kuitenkaan ole tarkka, vaan monet kokevat olevansa jossain määritelmien välimaastossa ja tuntemus omasta seksuaalisuudesta saattaa vaihdella elämän aikana.
- Miehen ja naisen välinen seksi ole mikään normi, jota vasten kaikkea muuta pitää peilata. Nuorten tulee saada tietoa kaikesta seksiin liittyvästä avoimesti ja ilman ennakkoluuloja. Opetussuunnitemien perusteita uudistettaessa on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen käsittely selkeästi kirjattava peruskoulun oppimäärään, vaatii ViNOn toinen puheenjohtaja Paloma Hannonen.
Lisätietoja:
Paloma Hannonen 050 59 32 190
Heikki Sairanen
Yhdistyksellä on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa.