ViNO: Uusi metsälaki viitoittaa metsäluonnon tulevaisuuden
09.04.2010
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto (ViNO) vaatii, että uuden metsälain valmistelussa huomioidaan suomalaisen lajiston huononeva tila. Metsälain tarkoitus on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Lain tarkoitus on säilyttää biologinen monimuotoisuus samalla kun metsät tuottavat taloudellista hyötyä.
- Suomen luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen osoittaa, ettei pelkillä tämänhetkisillä suojelutoimenpiteillä voida taata suomalaisen lajiston säilymistä. Metsänhakkuumenetelmiä ja metsätaloutta kokonaisuudessaan on uudistettava, jotta metsistä voivat jatkossakin nauttia niin marjastajat, metsänomistajat kuin kärsäkkäätkin, vaatii ViNOn puheenjohtaja Paloma Hannonen.
Laki on parhaillaan Maa- ja metsätalousvaliokunnan käsiteltävänä ja siihen ovat lausuneet kommenttinsa muun muassa ympäristöjärjestöt. Avohakkuisiin perustuvaan metsänhoitomalliin on jo vuosia kaivattu todellisia vaihtoehtoja. Metsänomistajat ovat halunneet enemmän valtaa päättää oman metsänsä kohtalosta sekä aitoja mahdollisuuksia käyttää muun muassa jatkuvan kasvatuksen menetelmää. Tähän astisissa esityksissä tätä valtaa ollaan oltu heikentämässä esimerkiksi kiristämällä metsän uudistamisen aikataulua ja asettamalla tiukempia vaatimuksia taloudelliselle kannattavuudelle. Jatkuvan kasvatuksen menetelmällä metsissä puolestaan säilyisi eri ikäisiä puita, mikä on lajiston kannalta parempi vaihtoehto kuin tasapäiset puupellot.
- Ministeri Anttila on asiaa valmisteltaessa esittänyt kaiken aikaa, että nyt oltaisiin todella vastaamassa laajalta järjestöjen ja metsänomistajien rintamalta tulleisiin muutospaineisiin. Viime aikoina puheet ovat kuitenkin muuttuneet epämääräisiksi mahdollisuuksiksi tehdä lakiin muutoksia vielä seuraavalla hallituskaudella. Niiden toteutumisesta ei kuitenkaan ole minkäänlaisia takeita, joten vastuuta luonnosta ja tekojemme vaikutuksista on otettava välittömästi, puuskahtaa Hannonen.
Lakiesitystä eivät ole kritisoineet ainoastaan ympäristöjärjestöt, vaan huolensa lain puutteellisuudesta ja ongelmallisuudesta on ilmaissut esimerkiksi MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen (Yle 27.8.2009). Hakkarainen peräänkuuluttaa erityisesti metsänomistajan tahdon kunnioittamista niissäkin tapauksissa, joissa tämä arvostaa eniten metsänsä suojelu- ja maisema-arvoja.
- Uuden lain on mahdollista olla oikea todiste siitä, että päättäjämme tiedostavat ovella kolkuttavan kuudennen sukupuuttoaallon ja suomalaisen metsäluonnon haavoittuvaisuuden. Uudessa metsälaissa on edellytettävä, että metsänkäyttöilmoituksessa selvitetään, kuinka yleiset edellytykset monimuotoisuuden säilymiselle on tarkoitus turvata. Tämä luonnollisesti tarkoittaa, että tieto erilaisista vaihtoehdoista ja monimuotoisuuden tilasta on helposti ja ymmärrettävästi metsänomistajien saatavilla, täsmentää puheenjohtaja Hannonen.
Lisätietoja:
Paloma Hannonen, ViNOn puheenjohtaja, 050-593 1190
Tuomas Uotila, ViNOn ympäristötyöryhmän puheenjohtaja, 040-761 5314