ViNO: Mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy säästää rahaa ja inhimillistä kärsimystä
10.10.2009

Maniac Mansion by Jano de Cesare
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO muistuttaa Maailman mielenterveyspäivänä 10.10. ennalta ehkäisevien palveluiden tärkeydestä.
Monissa kunnissa tehdään parhaillaan rajuja budjettileikkauksia lamasta johtuen. Leikkauslistoille joutuvat jo ennestään pienen budjetin liikunta-, kulttuuri ja nuorisotoimi, joiden toimialasta suuri osa on sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia ennalta ehkäisevää toimintaa. Sosiaali- ja terveyspuolella taas esimerkiksi koulupsykologien vähentäminen on suoraan pois ennalta ehkäisevästä työstä.
"Kuntien tulisi panostaa enemmän mielenterveyspalveluihin samalla kuitenkaan unohtamatta toimivan ennaltaehkäisyn tärkeyttä", sanoo ViNOn mielenterveystyöryhmän puheenjohtaja Mari Kekkonen.. "Euron panostus ennalta ehkäisevälle puolelle tarkoittaa monien eurojen säästöä korjaavalla puolella, puhumattakaan inhimillisen kärsimyksen säästämisestä. Kaikki tuntuvat olevan samaa mieltä ennaltaehkäisyn tärkeydestä, mutta tämä ei näy päätöksenteossa", Mari Kekkonen jatkaa.
"On todella valitettavaa, jos päättäjät eivät kykene näkemään yhtä vaalikautta pidemmälle tulevaisuuteen, vaan tekevät lyhytnäköistä politiikkaa tilapäiseen säästötarpeeseen nojaten", toteaa puolestaan ViNOn puheenjohtaja Sini Terävä. "Ennalta ehkäisevistä palveluista ei tulisi karsia, sillä niistä saatavat pienet säästöt aiheuttavat pitkällä tähtäimellä isoja ja kalliita ongelmia", jatkaa Sini Terävä.
ViNO on huolestunut erityisesti nuorten mielenterveydestä. Masennusta, nuorten syrjäytymistä, päihderiippuvuutta ja monia muita mielenterveyteen liittyviä ongelmia voitaisiin vähentää huomattavasti panostamalla ennaltaehkäisyyn. Ongelmien syihin puuttuminen etukäteen on sekä yhteiskunnan että apua tarvitsevan yksilön näkökulmasta helpompaa ja halvempaa kuin jälkien korjaaminen.
Lisätietoja:
Mari Kekkonen, 044 045 4551
Sini Terävä, 040 755 6921