Vihreät nuoret: Perintöveron poisto osuu kaikista köyhimpiin

janne_perintovero3

Vihreät nuoret vastustaa perintöveron poistoa. Kansalaisaloite perintö- ja lahjaveron poistamiseksi on kerännyt yli 50 000 nimeä ja siirtyy eduskuntaan. Suomen kansa ikääntyy vauhdilla ja yhä useampi suomalainen on siirtynyt tai siirtyy pian eläkkeelle. Suurien eläkekustannusten lisäksi Suomen tulee varautua ikäihmisten kasvaneisiin terveydenhuollon kustannuksiin. Veropohjan heikentäminen on huolestuttavaa tilanteessa, jossa valtion menot tulevat kasvamaan räjähdysmäisesti joka tapauksessa – halusimme sitä tai emme.

“On käsittämätöntä, että esimerkiksi Kokoomus pohtii perintöverosta syntyvästä 700 miljoonan euron tuloista luopumista samaan aikaan, kun on ollut valmis leikkaamaan koulutuksesta yhtä paljon vedoten pakkoon” toteaa Vihreiden nuorten toinen puheenjohtaja Sameli Sivonen.

Perintövero tuottaa Suomelle yli 700 miljoonan euron vuosittaisen verokertymän. Nyt eläköityvä väestö on aikaisempia sukupolvia merkittävästi varakkaampi, mikä tarkoittaa perintöveron merkityksen kasvua hyvinvointivaltion rahoittajana. Perintövero on progressiivinen vero, eli se myös kaventaa varallisuuseroja. Tutkijat ja asiantuntijat ovat poikkeuksellisen samanmielisiä siitä, että perintöveron poistaminen on huono idea.

“Mikäli perintövero lakkautettaisiin kokonaan, tarkoittaa se verojen nostamista muualla tai palveluista leikkaamista. Koska oikeistokeskustalainen hallitus ei ole suostunut leikkaamaan esimerkiksi yritystuista, tulee perintöveron leikkaus todennäköisesti iskemään pahiten juuri pienituloisten ja huono-osaisten tukiin ja palveluihin. Näin ollen kyseessä on jälleen tulonsiirto köyhiltä kaikkein varakkaimmille” kertoo Vihreiden nuorten sosiaalipoliittisen työryhmän puheenjohtaja Janne Salakka.

“Perintövero on talouden toiminnan kannalta erittäin hyvä vero: se tasaa pelikenttää ja yhteiskunnan varallisuuseroja ja taloustieteilijöiden keskuudessa on vahva konsensus perintöveron toimivuudesta. Perintöverolla ei ole merkittäviä haitallisia vaikutuksia Suomen taloudelle, työllisyydelle tai yrittäjyydelle.” kertoo Vihreiden nuorten toinen puheenjohtaja Iiris Suomela.

Vihreät nuoret ei kannata sellaisia toimia, jotka heikentävät pienituloisten ja huono-osaisten asemaa. Perintöveron puutteita korjatessa tulee pitää huoli siitä, että kenenkään taloudellinen asema ei huonone perinnön saamisen myötä. Lisäksi verotusta tulee muuttaa selkeämmäksi siten, että yritysten ja maatilojen sukupolvenvaihdoksen helpottuvat. Vaikka nykyinen järjestelmä pitää sisällään myös ongelmia, koemme, että näiden ongelmien korjaaminen on taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävämpää kuin verosta kokonaan luopuminen.

 

Lisätietoja:

Vihreiden nuorten puheenjohtajat

Sameli Sivonen, +358 50 406 6855

Iiris Suomela, +358 44 349 2228

puheenjohtajat@vihreatnuoret.fi

Vihreillä nuorilla on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa.

Kommentit

kommenttia

Kategoria(t): Tiedotteet. 11.4.2018