Vihreät nuoret: Turvaseksi ei saa olla rahasta kiinni!

Enemmä tur

Vihreät nuoret onnittelee Helsinkiä maksuton ehkäisy nuorille -aloitteen hyväksymisestä ja vaatii muitakin kuntia laajentamaan nuorille maksutta tarjolla olevia seksuaaliterveyspalveluja.

– Maksuton ehkäisy kaventaa terveyseroja kustannustehokkaasti mahdollistamalla perhesuunnittelun ja turvaseksin entistä suuremmalle joukolle nuoria. Näin vähennetään tuntuvasti raskaudenkeskeytyksiä ja seksitauteja. Helsingin päätös on loistava esimerkki kustannustehokkaasta ja vaikuttavasta terveyspolitiikasta, sanoo Vihreiden nuorten toinen puheenjohtaja Sameli Sivonen.

Helsingin kaupunginvaltuuston hyväksymässä Reetta Vanhasen (vihr.) aloitteessa kondomit tuodaan kouluihin, nuorisotaloille ja nuorten tapahtumiin. Lisäksi nuorille tarjotaan maksuton mahdollisuus hormonaaliseen ehkäisyyn tai kierukkaan.

– Maksuton ehkäisy madaltaa kynnystä ehkäisyn käyttöön erityisesti vähävaraisilla nuorilla, joille tällä hetkellä kasautuu suuri osa raskaudenkeskeytyksistä. Seksitautitartuntoja voidaan ehkäistä ainoastaan käyttämällä kondomia, ja siksi myös kondomien hyvä saatavuus on ensiarvoisen tärkeää, kertoo Vihreiden nuorten toinen puheenjohtaja Iiris Suomela.

Vihreät nuoret suosittaa kaikkia kuntia tarjoamaan maksutta kondomeja, hormonaalista ehkäisyä ja kierukoita kaikille alle 25-vuotiaille sekä huolehtimaan laadukkaasta ehkäisyneuvonnasta kaikille ikäluokille.

– Ehkäisyä on tarjottava maksutta kaikille sukupuolille, jotta ehkäisyvastuu jakautuu mahdollisimman tasapuolisesti. Kuntien on myös pidettävä huolta seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten mahdollisuudesta heille parhaiten sopivaan ehkäisyyn, vaatii Sameli Sivonen.

Maksuton ehkäisy nuorille etenee yhä useammassa Suomen kunnista valtuutettujen sekä kuntalaisten tekemien aloitteiden kautta. Vihreät nuoret kannustaa jokaista tarttumaan toimeen maksuttoman ehkäisyn puolesta.

– Mikäli kotikuntasi ei vielä tarjoa maksutonta ehkäisyä alle 25-vuotiaille nuorille, voit tehdä aiheesta kuntalaisaloitteen tai ottaa yhteyttä oman kuntasi valtuutettuihin ja pyytää heitä tekemään valtuustoaloitteen aiheesta. Seksuaaliterveys ei saa olla lompakon paksuudesta kiinni, Iiris Suomela muistuttaa.

 

Lisätietoja:


Vihreiden nuorten puheenjohtajat (puheenjohtajat@vihreatnuoret.fi)
Sameli Sivonen, 050 406 6855
Iiris Suomela, 044 3492228

Vihreillä nuorilla on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa

Kommentit

kommenttia

Kategoria(t): Tiedotteet. 30.1.2018