Vihreät nuoret valitsi puheenjohtajaksi Sameli Sivosen ja pääsihteeriksi Salla Merikukan

_81A4348

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto valitsi liittokokouksessaan Mikkelissä uudeksi puheenjohtajaksi 26-vuotiaan Sameli Sivosen. Uusi puheenjohtaja on kotoisin Helsingistä, ja hän toimii Helsingin kaupungin varavaltuutettuna sekä Aalto yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa.

– Vihreinä nuorina meillä on velvollisuus tehdä tulevaisuudesta parempaa: päivittää sosiaaliturva tähän päivään ja taistella perustulon puolesta ja pitää huolta koulutuksen saavutettavuudesta, jotta jokaisella on tässä maassa mahdollisuus tavoittaa unelmansa, sanoo vastavalittu puheenjohtaja Sameli Sivonen.

Sivonen valittiin väistyvän puheenjohtajan tamperelaisen Jaakko Mustakallion tilalle. Vihreillä nuorilla on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa, jotka valitaan kahden vuoden kaudeksi vuorovuosin. Puheenjohtajaparina jatkaa tamperelainen Iiris Suomela.

– On upeaa, että Vihreät nuoret on etulinjassa taistelemassa yhdenvertaisuuden ja feminismin puolesta. Näinä aikoina on todella tärkeää toimia syrjintää vastaan ja antaa jokaiselle nuorelle tasa-arvoinen mahdollisuus nousta yhteiskunnan vaikuttaville paikoille, sanoo Vihreiden nuorten jatkava puheenjohtaja, tamperelainen Iiris Suomela.

Samassa liittokokouksessa valittiin liitolle myös uusi pääsihteeriksi Salla Merikukka. Uusi pääsihteeri on 29-vuotias ja on opiskellut Turussa ja kotoisin Halikosta. Hän on toiminut Suomen ammattiin opiskelevien liitto Sakki ry:n viestintäasiantuntijana.

Lisätietoja
Sameli Sivonen, 050
Iiris Suomela, 044 3492228

Vihreillä nuorilla on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa.

Painokelpoinen kuva uusista puheenjohtajista on täällä.

Kommentit

kommenttia

Kategoria(t): Tiedotteet. 11.11.2017