Poliittiset opiskelijajärjestöt vaativat ministereiltä päätöksiä opiskeluterveydenhuollosta

Poliittiset opiskelijajärjestöt vaativat peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonilta ja sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikolta välittömiä päätöksiä ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon järjestämiseksi.

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto on ollut jo vuosikaudet eriarvoisessa asemassa yliopisto-opiskelijoiden kanssa. Yliopisto-opiskelijat saavat terveydenhuoltopalvelunsa Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiöltä (YTHS), kun taas ammattikorkeakouluopiskelijat käyttävät kunnallista opiskeluterveydenhuoltoa. Poliittisten opiskelijajärjestöjen mukaan YTHS:lle on annettava myös ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon järjestämisvastuu.

”Vastaavien ministereiden on ryhdyttävä välittömästi toimiin lainsäädännön muuttamiseksi ja rahoituksen varmistamiseksi”, vaativat poliittisten opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat.
Lue loppuun

14.5.2013

Vihreät nuoret: EU:n maataloustuet pois eläintuotannolta

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO vaatii Eurooppa-päivän aattona Euroopan unionia leikkaamaan maataloustukia merkittävästi ja kohdentamaan ne kestäviin ja eettisiin tuotantotapoihin. Euroopan unioni on uudistamassa yhteistä maatalouspolitiikkaansa ja uuden tukijärjestelmän on tarkoitus astua voimaan vuoden 2015 alussa.

- Euroopan unionin on korkea aika panostaa tulevaisuuteen ja tukea talouskasvua ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Tällä hetkellä EU käyttää yli kolmasosan budjetistaan maatalouteen, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta, pilaa ympäristöä ja kohtelee eläimiä julmasti. Näille sadoille miljoonille euroille löytyy paljon parempiakin kohteita, esimerkiksi Euroopan unionin laajuisen nuorisotakuun toteuttaminen, linjaa ViNOn puheenjohtaja Veli-Matti Partanen.

Karjatalous aiheuttaa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan lähes viidenneksen globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä. ViNO esittääkin, että Euroopan unioni luopuu kokonaan eläinten tehotuotannon tukemisesta ja asettaa karjatalouden tuotteille haittaveron, jotta eläintuotannon hinta vastaisi sen ympäristölle aiheuttamia kustannuksia.

- Erillisten ympäristötukien sijaan koko tukijärjestelmä on uudistettava siten, että se kannustaa kestäviin tuotantotapoihin, riittäviin suojavyöhykkeisiin ja liikalannoituksen välttämiseen. Tällä parannettaisiin merkittävästi esimerkiksi Itämeren tilaa, sanoo ViNOn puheenjohtaja Maria Ohisalo.

Lisätietoja:

Veli-Matti Partanen, 050 596 6367
Maria Ohisalo

Järjestöllä on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa.

8.5.2013

Poliittiset nuorisojärjestöt: Eduskunta- ja kunnallisvaalit yhdistettävä

Poliittiset nuorisojärjestöt esittävät, että vuoden 2016 kunnallisvaalien vaalikausi olisi kolme vuotta, ja että huhtikuussa 2019 pidetään samanaikaisesti sekä eduskunta- että kunnallisvaalit.

Presidentinvaalit 2006, eduskuntavaalit 2007, kunnallisvaalit 2008, europarlamenttivaalit 2009, eduskuntavaalit 2011, presidentinvaalit 2012 ja kunnallisvaalit 2012. Viimeisen seitsemän vuoden aikana Suomessa on ollut seitsemät valtakunnalliset vaalit. Kunnallisvaaleissa 2012 suomalaisten äänestysaktiivisuus oli 58,2 %. Ruotsin vastaavissa – yhdistetyissä – vaaleissa äänestysprosentit vuosina 2002, 2006 ja 2010 olivat puolestaan 81,4 %, 80,4 % ja 84,63 %. Syyksi suomalaisten passiivisuudelle on esitetty muun muassa sitä, että jatkuvasti toistuvat vaalit turruttavat kansalaisten kiinnostuksen politiikkaan.

- Kun kunnallisvaalit ja eduskuntavaalit yhdistetään, päättäjille jää enemmän aikaa hoitaa luottamustoimensa tunnollisesti. Nykyjärjestelmällä puolueet ja poliitikot keskittyvät liikaa seuraaviin vaaleihin, eivätkä ehdi hoitaa niitä tehtäviä, joihin heidät on vaaleilla valittu, nuorisojärjestöjen puheenjohtajat toteavat.
Lue loppuun

30.4.2013
Lue aikaisempia tiedotteita